Perukirja

Perukirja
Perukirja ajoittuu raskaaseen aikaan, jolloin on menettänyt jonkun lähipiiristään. Jos selaat näitä sivuja ja ohjeita, asia on luultavasti sinulle jotenkin ajankohtainen. Sopua haluaa olla tukena ja auttaa mahdollisimman helpolla tavalla ja matalalla kynnyksellä. Sopua ohjaa toimimaan itse tai voimme tehdä asioita yhdessä. Perukirjaan liittyy paljon tehtäviä, kuten asiakirjojen kokoamista ja tilaamista, pankkien ja viranomaisten kanssa asiointia, kuittien keräämistä ja varsinaisen perunkirjoitustilaisuuden valmistelua, joten apu voi usein tulla tarpeeseen.
Perukirja on asiakirja, josta selviää
perikunnan osakkaat
perikunnan varat ja muut perintöverotukseen vaikuttavat asiat
perikunnan yhteyshenkilö/pesänilmoittaja
Perukirja on laadittava 3 kuukauden kuluessa henkilön kuolemasta, mutta siihen voi hakea lykkäystä. Perikunnan osakkaat osoitetaan sukuselvityksillä, joiden toimittaminen on viime vuosina voinut kestää melko kauan.
Pesän ilmoittaja olisi hyvä olla sellainen, joka tuntee perikunnan tilanteen parhaiten. Pesän ilmoittaja listaa kaikki varat ja velat, myös mahdollisen lesken nimissä olevan omaisuuden. Perunkirjoituksen toimittavat kaksi uskottua miestä ja he arvioivat ilmoitettavan omaisuuden.
Perukirja toimitetaan Verohallinnolle kuukauden kuluessa perunkirjoituksesta. Verottaja käsittelee perukirjan, laskee perillisten perintöosuudet ja määrää perillisille tulevan perintöveron.

Ositus ja perinnönjako
Perunkirjoituksessa syntyy jakamaton perikunta. Sitä ei ole pakko jakaa, mutta pitkittyvä yhteisomistus ei aina ole toimivin ratkaisu. Ainakin kannattaa välttää tilanteita, joissa syntyy useita sisäkkäisiä perikuntia. Kun asiat pitkittyvät, ne usein mutkistuvat.
Jos perikuntaan kuuluu leski, tehdään ennen perinnönjakoa ositus lesken ja perillisten välillä. Jos avioehtoa ei ole, leskelle kuuluu avio-oikeuden perusteella puolet omaisuudesta, jossa on laskettu yhteen hänen omissa nimissään ja vainajan nimissä ollut omaisuus. Jos leski on ollut puolisoaan varattomampi, saa hän tasinkoa.
Perinnönjako toimitetaan perillisten kesken. Perinnönjaon jälkeen perikunnan voi lakkauttaa.
Perinnönjakoon voi vaikuttaa testamentilla. Blogit-sivustolla Testamentti-info, johon on koottu tarkemmin testamenttiin liittyviä asioita.
Sopua auttaa perikuntia
Perukirjat ja perinnönjaot kuuluvat Sopuan sopimuspalveluihin alkaen 50 €/h.
Tuotteistaminen on näille palveluille vaikeaa, koska tilanteet, perikuntien koot ja omaisuuden arvot vaihtelevat suuresti. Riitaisia kuolinpesiä Sopua ei hoida ollenkaan. Alla olevat alkaen-arviohinnat soveltuvat tavanomaisiin, sopuisiin tilanteisiin:
Perukirja, helppo 400 €
Asiakirjan laatiminen ja toisena uskottuna miehenä toimiminen perunkirjoituksessa
Perukirja, perus 600 €
Asiakirjan laatiminen ja pesän ilmoittajan apuna toimiminen perunkirjoituksen tavanomaisissa vaiheissa
(ei sisällä esim. testamentin tiedoksiantoa eikä sellaisten kuolinpesien hoitoa, joissa on alaikäisiä tai muuten vaajaavaltaisia osakkaita)
Perinnönjakosopimus, helppo 300 €
Perinnönjakosopimus, perus 600 €