Edunvalvontavaltuutus

Miksi edunvalvontavaltuutus

Arki on arvaamatonta – sairaskohtaus, tapaturma tai onnettomuus voi yllättää meistä kenet tahansa. Siksi tulevaan on hyvä varautua. Edunvalvontavaltuutuksella varmistat, että sinulle tärkeät asiat pysyvät omissa käsissäsi silloinkin, kun et itse pysty päätöksiä tekemään.

 

Tarpeellinen kaikille, nuorillekin

Jopa niin, että edunvalvontavaltuutus on erityisen tärkeä nuorille. Kun  nuoren perheen ruuhkavuodet ovat kiireisimmillään, on siinä myös paljon vaakakupissa. Koko nuoren perheen hyvinvointi ja tulevaisuus. Työpaikat, puolisot, yhteiset kodit asuntolainoineen ja se pieni väki myös. Edunvalvonnan tarve voi olla vain tilapäinen.

 

Kesällä ehdotin oman lähipiirin 3-kymppisille nuorille, että tehdään heille edunvalvontavaltakirjat ja siinä yhteydessä muutakin tarpeellista, mm. testamentit. Kokemukset akuutista leukemiasta ja kantasolusiirrosta olivat valaisseet tämän joukon ymmärrystä elämän inhimillisiin puoliin. Ehdotus hyväksyttiin mutkattomasti arkisena, hoidettavana asiana. Miniät ja vävy innostuivat aiheesta niin, että ovat kertoneet edunvalvonnan merkityksestä sukulaisilleen ja ystävilleen. Yrittäjänä ja läheisenä on iloinen, että tietoisuus tärkeästä asiasta leviää. Nimittäin….

Edunvalvontavaltakirja, Savonlinnassa, edunvalvoja

En ole koskaan kuullutkaan

On yllättävän yleinen vastaus, kun edunvalvontavaltuutus tulee puheeksi.

 

Sopuan sosiaalisen median alustalla käytiin kesällä aiheesta pieni keskustelu, jota harkitsin provosoida seuraavilla väittämillä:

 

    1. Somessa vallitsee kuolemattomuuden kupla
    2. Seuraajani siellä ovat itsestään ja läheisistään välinpitämätöntä sakkia
    3. Virkaholhous halutaan tulevaisuuden alaksi
    4. Kallistaksaiset juristit halutaan osille myös

Ei nimittäin ole sattumaa, että Digi- ja väestötietovirasto kampanjoi, jotta ihmiset laatisivat edunvalvontavaltuutuksen. Kun samaan aikaan vielä suuret ikäluokat elävät entistä pitempään ja muistisairaudet ovat yleistyvä ilmiö, virkaholhoojia ei vaan yksinkertaisesti riitä kaikille.

 

Itse ainakin toivon, että sitten kun on sen aika, joku läheiseni päättää hoito- ja asumisjärjestelyistäni eikä joku tuntematon virkahenkilö. Valinta valtuutetuksi osui omaan puolisoon, joka vaikuttaa ainakin toistaiseksi varsin toimintakykyiseltä. Varalle on nimetty yhteiset lapsemme.

Edunvalvontavaltakirjan laatiminen

Edunvalvontavaltakirja on määrämuotoinen asiakirja, joten kannattaa olla tarkkana. Ainakin nämä asiat pitää olla kunnossa, jotta valtuutus  hyväksytään päteväksi:

Valtuuttaja ja hänen allekirjoituksensa

Valtuutettu, mielellään myös varavaltuutettu ja toissijainen valtuutettu

Varsinainen valtuutus

Voimaantulo

Päiväys ja allekirjoituspaikka

2 esteetöntä todistajaa ja heidän allekirjoituksensa

Edunvalvontakirjaan voi sisällyttää omia toiveitaan esim. terveydenhuoltoon, taloudenhoitoon tai omaisuuden hallintaan liittyen. Kiinteistöihin pelkkä yleisvaltuutus ei riitä vaan ne on huomioitava erikseen. Suositeltavaa on määrätä erikseen valtuuttajan kotina käyttämästä asunnosta.

 

Allekirjoittajien pitää olla kaikkien yhtä aikaa läsnä. Asiakirja on laadittava silloin, kun on vielä toimintakykyinen, jälkikäteen se ei enää onnistu.

 

Edunvalvontavaltakirjaa säilytetään itse ja lähetetään vahvistettavaksi Digi- ja väestötietovirastoon vasta silloin, kun ei enää itse pysty hoitamaan omia asioitaan. Näin sitä on myös helppo muuttaa tarvittaessa.

 

Edunvalvontavaltakirjan laatiminen on mukana Sopuan sopimuspalveluissa. Kuka olisi sinun luottohenkilö edunvalvontavaltuutetuksi?

 

Sopua arvioi, että edunvalvotavaltuutuksen läpikäyntiin ja asiakirjan laatimiseen ja allekirjoitustilaisuuteen kuluu aikaa 2-4 h. Tällaisessa tavanomaisessa tapauksessa hinta-arvio on

Edunvalvontavaltakirja 180 €, 

pariskunnalle samalla muotoilulla 150 €/kpl